Pekoninen jukurttikanapasta, lasten menussa Mauno-matosen herkkupasta


Ajattelin raflaavaksi otsikoksi: "Poikani on munaton", mutta en lopulta iljennyt. Hommahan meni niin, että hiljattain selvisi, ettei vanhempi pojistamme oikein siedä suolistoonsa kananmunia. Tulee ihottumaa ja ruuansulatusongelmia. Näinkin keskeisen raaka-aineen rajautuminen pois ilmenee kokille ongelmina. Monia maukkaita vakioreseptejä ei kannata kokata koko orkesterille tai sitten niitä täytyy säälimättä soveltaa. Harmittavaa jättää munamaito pois makaroonilaatikosta, ja suosittu pasta carbonarakin jäisi vajaan, tai vielä osuvammin, munattoman makuiseksi.

Minun oli tehnyt mieli jo tovin nimenomaan sitä miilunpolttajien pastalounasta, mutta koska keskeisenä koostumuksen ja maun tekijänä valmistuksen lopussa kyytiin tulisi iskeä raaka-kananmuna, jouduin kehitellämään jotain muuta. Raakana kananmuna olisi saattanut olla pojalle jo liikaa, nyt varsinkin kun munaisimpia ruokia on pyritty kitkemään pois hänen ruokavaliostaan.

Hajanaiset ainekset jääkaapissa yllyttivät luomistyöhön. Pekonia oli jäänyt muutama riekale, kuivakaapissa pyöriskeli paketti murjottuja oudon paksuja spagetteja, kananpojan jauhelihasta loppui edellispäivänä päiväys ja viiksekkäällä turkkalaismiehellä koristetun jukurttipurkin sisältökin uhkasi hapantua liiaksi. Paniikinomaisesti reagoin tähän pokeripelistä tutulla pakorefleksillä: all in!

Ilmoita, että ruoka on valmista 20-30 minuutin kuluttua.



Raaka-aineksi päätyi:

Pannulle
100g pekonia
400 g kananpojan jauhelihaa
100 g silputtuja vihreitä oliiveja suolaliemessä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 sipuli
2 kynttä valkosipulia

Kulhoon
½ kurkku
2 kynttä valkosipulia
0,5dl parmesan juustoa
hyppysellinen suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
200-300g maustamatonta jukurttia

500g pitkää 'matomaista' pastaa
0,5-1 kahvikupillinen pastan keitinvettä

1. Vettä kiehumaan ja pastat porisemaan pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Jätin nämä lasten iloksi 'al denteksi', mutta kypsäksi keittämällä olisi sopinut varmasti premin tähän pöperöön. Pastana oli jotain outoa onttoa ja pitkää, mikä lienee 'bucatini' tai 'perciatelli' oikealta nimeltään.
2. Pannulle ensin pekonit, ja heti kun niistä sulanut rasva tirisee, lisätään kyytiin jauhelihat.
3. Sitten hienonnettu sipuli kuullottumaan.
4. Lopuksi vielä sekaan oliivit otamaan vähän tuntumaa pannusta.
5. Kun paistos on saanut mielestäsi tarpeeksi rusketusta, kumoa se erilliseen kulhoon odottamaan jatkokäsittelyä.
6. Pannu saa jäädä rasvaiseksi, koska siihe laitetaan seuraavaksi auringonkukansiemenet paahtumaan. Viskaa niiden päälle hyppysellinen suolaa ja muista sekoitella välillä. Siemenet sisältävät paljon rasvaa, jonka vuoksi ne kuumenevat ihan samperin kuumiksi. Ole varovainen niiden kanssa. Olen jopa sulattanut kerran yhden muovikapusta niitä hämmennellessäni. Käytä puista.
7. Kun siemenet päästävät pannulla hentoja savukiehkuroita, murskaa niiden päälle valkosipulinkynnet. Valkosipulimurske paahtuu salamannopeasti vapauttaen mahtavat tuoksut ilmoille. Älä paista enempää, vaan kaada paahdetut valkosipulisiemenet samaan kulhoon lihojen kanssa. Nyt pastinpannua ei enää tarvita.
8. Tässä vaiheessa pasta oli kypsää ja jätin sen lävikköön valumaan. Otin talteen kahvikupillisen keitinvettä.
9. Raastoin kurkun puolikkaan lihakulhoon ja murskasin sinne myös tuoreet valkosipulit. Mukaan vielä parmesan-raaste, suola ja pippuri. Mäjäytä lopuksi päälle jukurtti ja hämmentele hässäkkä sekaisin.
10. Tahna on kieltämättä epämiellyttävän näköistä ja masentavan harmaata, mutta aika hyvää - maista vaikka - ja tarkista samalla suola. Sitten vaan pastan kanssa sekaisin ja notkistusta tarvittaessa säästetyllä keitinvedellä. Itselläni pasta meinasi jäädä vähän suolattomaksi, joten lisäsin keitinveden lisäksi vähän oliiveista jäänyttä suolalientä sekaan. Tarjoile annokset uhrien eteen ja seuraa jännityksellä heidän reaktioitaan. Kouristelua? Kakomista?

Ja jos mietit, mistä juontuu lastenmenun nimike, niin lopullisen tuomion langetti ruokavalioltaan munaton mies aloittaessaan heti annoksen nähtyään laulamaan: "He, hei kato. Se on Mauno-mato!...". Laulu jatkui viimeiseen matoseen asti ja pyysipä hän lisääkin. Röllin sanoin: se oli hämmentävää. Kai se sitten oli hyvää kun matoset katosivat laulun tahdissa itseasiassa koko porukalta, eikä seuraavaksi päiväksi juuri jäänyt säästettävää.

Seuraa Instagramissa (@chezhenkka), Chez Henkan facebookissa tai Blogilistalla.




Ei kommentteja