Sillä silakka!


Kuinka moni teistä inhosi kouluruokalan silakkapihvejä? Varmaan aika moni, elleivät kaikki!


Silakka, tuo Itämeren uiva jauheliha! Jokaisen rannikon tuntumassa asustaneen kotitalouden perusraaka-aine vielä muutama vuosikymmen takaperin on turhaan kärsinyt melkoisen suosion romahduksen. Silakat ovat kaikissa olomuodoissaan olleet kautta aikojen vähintäänkin kohtuullisen hintaisia. Suurin syy niiden aikaisempaan suosioon lienee ollut nimenomaan nykyistäänkin edukkaampi hinta. Mitä sitä vähiä pennejään haaskaamaan herrojen herkkuihin? Silloin aikanaan ei varmaan ole ollut edes tarjolla niin eksoottisia omega-3:n lähteitä, joita nykyisistä kalatiskeistä voi kotiinsa kantaa, mutta miksi turhaan unohtaa perinneherkkua? Kyllä - nimenomaan herkkua!


Silakka on mahtavan monikäyttöinen: hiillosta, savusta, keitä, paista, suolaa, säilö tai vaikka soseuta - aina tulee kalaruokien päälle ymmärtäväiselle vesi kielelle jo ajatuksestakin. Myönnetään, yksi vaatimus on, kalojen tuoreus nimittäin. Happamia silakoita syövät vain siat ja ruotsalaiset. Raaka ja varsinkin fileoitu silakka ei vain kertakaikkiaan säily, vaan eltaantuu samalla tavalla kuin suojakaasuttomat jauhelihat. Ne on valmistettava samana tai viimeistään seuraavana päivänä ostotapahtumasta, ja silloinkin kannattaa lorauttaa vähän sitruunaa loiventamaan amiinien aromeja. Kouluruokalat ovat mitä ilmeisimmin joutuneet tyytymään laman kourissa sikaloiden rehuun, muuta selitystä näin apealle suosiolle ei voi olla.



Tunnen luissani, kuinka Järvi-Suomen asukkailla tässä kohtaa viimeistään alkaa syyhytä jaettavia ajatuksia muikun paremmuudesta, mutta mielestäni näitä kaloja, silakkaa ja muikkua, ei voi eikä pidä mittailla samassa sarjassa. Silakka on nimittäin valtameressä elävän sillin (Clupea harengus), Itämeren murtoveteen sopeutunut kääpiöitynyt alalaji, eli Clupea harengus membras. Nämä ovat siis sillikalojen lahkoon kuuluvia ensisijaisesti suolaisen veden kaloja, siinä missä muikku (Coregonus albula) on makeaan veteen sopeutunut siikojen sukuinen lohikala. Tämä taksonominen lätinä lähinnä siksi, että tilanne on sama kuin vertaisi särkeä merianturaan. Kuitenkin siten, että tässä taisteluparissa muikku vastaisi kaikesta huolimatta särkeä. ;)

Viime aikoina on joristu jälleen kalojen sisältämistä raskasmetalleista ja ympäristömyrkyistä. Etenkin kovia kokeneen Itämeren ja sen kalojen terveysvaikutukset tuntuvat yhä häiritsevän kansalaisia. Hommahan menee niin, että nämäkin inhottavat aineet tuppautuvat rikastumaan ravintoverkkojen huippupupetoihin. Silakka on suhteellisen alhaisella ravintoketjun tasolla, joten siihen rikastuvien aineiden määrä on huomattavasti pienempi kuin petokalojen. Tämän(kin) takia, meressä kasvaneen kuha- ja ahvenfileiden hinta sekä suosio jaksaa vaan aina hämmästyttää. Luonnonvaraisia Itämeren lohikaloja onneksi on enää harvoin kaupan. Ostan mielelläni paremmalla dieetillä elänyttä silakkaa kohtuulliseen hintaan.


Ajankohtaista lienee mainita myös silakan onginnasta. Etenkin keväisin suoritettavan litkaonginnan tehokkuus kannattaa nimittäin kohta taas hyödyntää. Loistavat ohjeet aktiviteettiin löydät Maalareiden kalakerhon nettisivuilta. Sinne vaan rivin jatkeeksi onkimaan oikeaa luomu-ja lähiruokaa! 

Nyt haastan teidät kaikki kouluruokalan traumatisoimat kokeilemaan sitä vihattua klassikkoa, oikein ottein! Muistan lapsuudestani rakkaan äitini tarjoilleen rapeat silakat suoraan tirisevältä pannulta lautasille, näin kun ruoka on kertakaikkisesti parhaimmillaan, ja kruunautuu vielä pottumuusin kera.

Tarvitset:

fileoituja silakoita, 500g:sta syö jo neljä
jauhoja (valitse mieleinen vilja)
sitruunan mehua
suolaa
pökäleen voita


Lisäkkeeksi pottumuusi

1. Huuhtele tuoreet silakat kylmällä vedellä ja anna valua hetki lävikössä. Valmista vaikka tässä välillä muusi.
2. Sekoita 1-2dl jauhoja ja 1-2tl suolaa.
3. Kuumenna pannu ja sulata nokare voita.
4. Laita valutetut fileet kulhoon ja rutista sitruunasta mehua niiden päälle.
5. Vippaa muutama silakka kerrallaan jauhoihin ja pyörittele, jotta jauhot tarttuvat tasaisesti.
6. Kun voi on sulaa ja kevyesti ruskistunutta, nosta jauhotetut silakat pannulle. Paista molemmin puolin rapeiksi. (Ne kypsyvät muuten tosi nopeasti.) File on valmis heti kun se ei enää lerpahda nostettaessa.
7. Lisää aina nopan verran voita paistosatsien välissä. Pasitele kalat toistellen vaiheita 5. ja 6. Jos paistat jättimäärää, kuten minä, jauhoja jää väkisin pannuun. Tällöin pese pannu paistamisen välissä, kun jämäjauhot alkavat savuttaa. 


HUOM! Ohjeeksi tähän, kuten kaikkeen muuhunkin paistamiseen: älä lataa pannua kerralla ihan täyteen. Täytä pannusta kerrallaan korkeintaan 2/3 ja jätä paistettavien asioiden väliin ainakin pari senttiä tilaa. Näin pannu pysyy kuumempana ja paistettavan raaka-aineen neste pääsee haihtumaan pois. 





8. Jos et tarjoile lautasille, lado silakat kuin kortistoon. Näin ne eivät liiskaannu toisiinsa kiinni ja herätä flash backejä kouluruokailuista.

Silakka on mun superfood!  Kommentoikaa kuinka tämä rehellinen retroruoka maistuu teille?

Seuraa Instagramissa (@chezhenkka), Chez Henkan facebookissa tai Blogilistalla.


11 kommenttia

  1. Hyvää ruokaa, pitäis vaan tehdä useemmin! Kahdesti oon itse noita vaan tehnyt... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Palvelutiskillä asioiminen monesti nostaa kynnystä tehdä heräteostoksia ja unohtuu myös ostosretkien tiimellyksessä.

      Poista
  2. Meillä silakka jakaa mielipiteet melko vahvasti. Mies pitää sitä roskakalana lähinnä koulusta jääneiden jäätävien makumuistojen vuoksi. Kun taas mie olen saanut ruokaoppini paljolti karjalaiselta evakkomummoltani, joka sai ruoan kuin ruoan maistumaan, ainakin sillä puolella kilolla voita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kiintoisa ilmiö kuinka mieltymykset silakan suhteen ja kalaruokiin noin ylipäätänsäkin jakaantuvat. Kumma juttu myös, että moni roskakalaksi solvaava silakkaronkeli kelpuuttaa kuitenkin jopa kalapuikot lautaselleen.

      Hyvät ovat opit! Jos ei joku heti ekalla kerralla toimi, ei muuta kuin isompi köntti voita seuraavalla kerralla.

      Poista
  3. En muista koskaan koulussa syöneeni silakkapihvejä( lienevätkö olleet epämääräisen näköistä mössöä, johon kukaan järkevä koululainen ei koskisi pitkällä tikullakaan..), mutta lapsuudesta muistan lämmöllä äidin tekemät silakkapihvit.
    Nyt aikuisena ei ikävä kyllä ole tullut tehtyä näitä herkkuja kertaakaan, mutta ehkäpä tämän kirjoituksen myötä löydän itseni joku päivä kalatiskiltä!
    Asiasta viidenteen, sulla on todella hauska kirjoitus tyyli, näitä sun reseptejä lukee ihan huvikseen :)
    -kisuliina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kisuliina! Yritän pitää tekstini jatkossakin persoonallisena. Suosittelen kalatiskillä vierailua.

      Muistan koulusta kuinka odotin innolla ruokalistan lupaamaa silakkapihvipäivää. Karu totuus alkoi hahmottumaan aamupäivän aikana keittiöstä kantautuvana eltaantuneen kalan hajuna, ja hirvitys eskaloitui linjastossa odottavaan lieteallasta muistuttavaan ilmestykseen. Teräksiseen vuokaan oli ilmeisesti ladottu pakasteena perille tuotuja fileoituja silakoita ja niiden päälle oli varistettu kuivattua tilliä ja niukalti suolaa. Tämä komeus oli todennäköisesti päästellyt tuoksujaan uunissa hiljaa sulaessaan, jättäen fileet uimaan kirjaimellisesti omaan liemeensä. Periaatteen vuoksi tulihan niitä aina syötyä, mutta mikään nautinto se ei ollut. Herkimpiä hirvitti varmasti eniten ruuan ulkonäkö, koska ei se nyt mitään järkyttävän pahaa muistaakseni ollut. Eniten muistan harmitelleeni kuinka väärin valmistettua ruokaa päätyi järkyttävät määrät jäteastiaan.

      Poista
  4. Minä olen myöskin surrut "roskakala" -leiman lyömistä mitä mainioimpiin eväkkäisiin. Onneksi nyttemmin on ollut puhetta lahnapurilaisista ja olenpa särkimurekettakin bongannut julkisen oppilaitoksen ruokalistalta. Päijänteen rannalla asuessani nousi pilkkireiästä kilo tolkulla vaaksan mittaista silppua, jolloin tulin perehtyneeksi sellaisten herkkuruokien kuin purkkisärki ja ahvenkukko valmistukseen. Ekologista lähiluomua parhaimmillaan. Silakkaa en ole koskaan roskana pitänyt, onhan se kulinaarinen elämys jo lapsuudesta. Silakan litkaaminen on muuten mitä mukavinta kevätpäivän vietettä, ja meillä helsinkiläisillä tähän hupiin on vieläpä poikkeuksellisen hyvät puitteet. Sesonkia odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummolassa onkikaloista tehdään säännöllisesti tomaatilla ja yrteillä maustettua purkkitavaraa. Siihen kelpaa niin särjet kuin pienet ahvenet ja se on hyvää. Täytyykin vähän tiedustella saisinko jakaa reseptin joskus tänne.

      Olen ehdottomasti samaa mieltä, että tästä ei luomu ja tuore lähiruoka enää paljoa voi parantua. Pikkukalat ovat täysin vajaavaisesti hyödynnettyjä.

      Tänä keväänä saattaakin silakat nousta jo varhan jos tähän malliin lämpenee. Samoin siikaongelle pääsee varmaan jo ihan kohta. Täytyykin muistaa kaivella välineet ajoissa huollettavaksi ja vaikka pistää postausta tulemaan tästäkin aiheesta. Missäs ovat parhaat silakan ongintapaikat nykyisin?

      Poista
  5. Kyllä maistuu! Karjalainen äitini opetti käyttämään ruisjauhoja ja taannoin kerran ne olikin sitten loppu ja silakat jo mulla käsillä. Olin kuin rikollinen kun käytinkin vehnäjauhoja ja mielestäni niistä ei muka tullut edes yhtä rapsakoita niillä :D Mutta silakka on mun ehdotonta lemppariruokaa paistettuna! Hienoa että joku muukin sitä arvostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa, että silakat maistuu! Äskettäin paiselin itsekin taas lisää niitä ja ruisjauhoissa pyöriteltyinä. Kyllä niistä kieltämättä tulee vähän rapsakampia ruisjauhoilla kun mitä vehnäjauhoilla.

      Poista