Chorizo-omeletti


Jääkaappiin oli jälleen kertynyt vaikka mitä ulosmitattavaa: retkievääksi tarkoitettua chorizo-makkaraa, näivettynyttä basilikaa, pehmeiksi käyneitä tomaatteja ja kananmunia. Koska kananmunattomalla dieetillä oleva poikakin viiletti toisaalla, en voinut olla tekemättä pitkästä aikaa munakasta. Yllättävää huomata, miten näistä improvisaatioeväistä tuppaa tulemaan aika miellyttävän makuisia. 

Meillä on nykyisin mainio keraamisella pinnoitteella varustettu halpispannu, josta aion kirjoittaa vielä erikseen ylistysoodin. Päätin silti todistaa itselleni, että oikealla tyylillä eli riittävällä rasvalla munakas paistuu vaikka teräspannulla. Pinnoitepannulla munien paistelu on lasten leikkiä, mutta kerran aikaisemmin erehdyin tekemään eksperimentin, jossa rikoin munan tulikuumalle ja kuivalle alumiiniselle retkipannulle. En suosittele.

Chorizo-makkara on loistava elintarvike, sillä siitä on todella moneen käyttöön. Se on omiaan kulkemaan eräretkillä repussakin mukana, koska kovasti suolattuna ja mausteisena tämä lihajaloste ei ole moksiskaan kylmäketjun katkeamisesta. Ohueksi siivutettuna se käy näkkärin päällä leikkeleestä, sitä voi käristää nuotiolla brutaalisti tikun nokassa ja sillä piristää trangiassa kokattavat pussimuonat jopa kelvollisiksi. Retkiltä tuttu vilu ja nenän päästä valuva tippakin pysyvät loitommalla mausteisen makkaran voimalla.  Kotikeittiössä chorizolla tuunatut perusreseptit, kuten vaikkapa karjalanpaisti tai makaroonilaatikko saavat chorizosta mukavaa piristystä ja lämmintä mausteisuutta. Näiden sovellutusten vuoksi maustemakkara löytää usein tiensä jääkaappiimme. Toisinaan siitä saa tarpeekseen ja se unohtuu jäätyäkseen takaseinään kiinni. Sieltä sen revin irti tälläkin kertaa.


Munasin ajanotossa, mutta ei tähänkään kauaa mennyt.

Kahdelle tarvitset

käntyn eli noin 50-100g chorizo-makkaraa
0,5 sipuli
0,5 paprikaa
2 kynttä valkosipulia
loraus oliiviöljyä (ehkä)
4-5 kananmunaa
liraus kermaa tai maustamatonta jukurttia
0,5 dl juustoraastetta
2 pientä ja mehukasta tomaattia
1/2 ruukku tuoretta basilikaa

1. Silppua makkara arpakuution kokoisiksi kekäleiksi tai kivoiksi kiekoiksi. Hienonna samalla sipuli, paprika sekä valkosipuli.
2. Pistä makkara tirisemään kuumalle pannulle ja anna rasvan sulaa siitä ulos, ennen kuin lisäät sipulin ja paprikan. 
3. Kun sipuli on kuullottunut ja makkarat ovat muuttuneet pinnastaan rapeiksi, lisää valkosipuli. Paista valkosipulia vain hellästi, älä kärvennä.
4. Ota paistetut silppeet pois pannulta ja aseta hetkeksi syrjään.
5. Ihmettele, kuinka runsaasti rasvaa makkarasta pannulle jäi tai lisää hieman oliiviöljyä. Pinnoittamattomalle pannulle saa laittaa ainakin 2-3rkl öljyä, siis siten että koko pohjalla on ohut kerros.
6. Riko munat omaan kulhoon. Lirauta hieman kermaa tai maustamatonta jukurttia sekaan, niin paistopinta saa rapeutta ja kauniin rusketuksen. 
7. Vatkaa seos tasaiseksi ja kehitä siihen hieman vaahtoa. Voimakkaasti vatkattaessa vaahto hajoaa ja muodostaa seokseen "mikrokuplia". Koska pv=nRT, minimaalisetkin kuplat laajentuvat kuumennettaessa ja rakenne saa kuohkeutta. Mitään marenkimaista ei ole kuitenkaan tarkoitus tehdä, vaan ihan vain rennosti vispailla. Miten nyt munia yleensäkin tupataan vatkaamaan...
8. Kumoa seos pannulle ja anna sen olla ihan pieni hetki rauhassa. Aloita ronkkiminen vasta kun huomaat hyytymistä. Kaavi pohjalle kehittyvää koaguloituvaa munamassaa paistinlastalla reunoilta keskelle päin. Näin meneteltäessä pohja ei pala ja lämpö tasoittuu paremmin jolloin hyytyminen on tasaisempaa. Älä innostu liikaa, muuten tulee kokkelia.
9. Ripottele välittömästi sekaan makkarasipulipaprikapaistos. Silpun on tarkoitus upota hieman, muttei vajota ihan pohjalle. Jos olet onnistunut pitämään paistoksen kuumana, se nopeuttaa kypsymistä. Suolaa tai muitakaan mausteita ei oikeastaan kaivata, koska chorizo antaa makua ihan mukavasti.
10. Heti perään vaan juustoraaste ja sitten odotellaan. Pilko joutessasi tomaatit ja riivi basilika.
11. Omeletti on kypsä kun pinta juuri ja juuri alkaa hyytyä.  Jos laittaa kannen päälle höyry kypsyttää yläpinnalta nopeammin, mutta paistos ei välttämättä rapeudu. Oma valinta ja makuasia. 
12.  Aivan paistamisen lopussa lisätään tomaatit sekä basilika. Ennen tarjoilua taita omeletti kahtia ja jaa annokset lautasille.


Tulipas paljon vaiheita. Niistä selvittyäsi munaa huuleen ja sitten ei kun vaan kommentoimaan. 





4 kommenttia

  1. Mä olen vannoutunut uunimunakkaan tekijä. Muutaman kerran joskus pannulla yrittänyt räveltää, mutta tuloksena on yleensä ollut munakokkelia joten helppoa ja melkein (rapeus puuttuu) yhtä maukasta se on uunissakin paistella :)
    -kisuliina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uunimunakas on loistavaa, kieltämättä vaivattomampi ja sitä valmistaa isommallekin porukalle aika kätevästi. Onnistuisikohan siihen saamaan myös rapeutta jos vuuan esimmittäisi?

      Poista
  2. mä heittelin viimeksi vuokaan broileria, puikulaperunoita, porkkanaa, sipulia, valkosipulia ja chorizoa. oli hyvää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaa mainiolta. Täytyypä koklata yhdistää broiskua ja chorizoa.

      Poista